Inspiraatio tälle päivitykselle tuli tästä loistavasta blogista, joka sopii kaikille omasta (työ)hyvinvoinnistaan kiinnostuneille henkilöille. Tuo kirjoitus osoittaa sen, miten luova Ihminen voi olla keksiäkseen tekosyitä sille, miksi ei aloittaisi säännöllistä liikuntaa. Tässäpä muutamia esimerkkejä kuulemistamme tekosyistä sille, miksi yritykset eivät vielä ole aloittaneet internetmarkkinointia myyntinsä tueksi.
Ei ole aikaa…
Kuten kaikki muutkin tulosta tuovat markkinoinnin toimenpiteet, myös [...]
Sisällöntuotanto on inbound-markkinoinnin ydin. Laatu ja merkityksellisyys ovat siinä avainsanoja. Sisällöntuotanto itsessään on aika simppeliä, mutta laadukkaan sisällön luominen onkin sitten jo kokonaan eri asia. Jotta voi kehittyä sisällöntuottajana, on syytä kehittyä myös oman luovan työnsä johtamisessa.
Ajattelu ja suunnittelu ennen toimintaa
Kuinka paljon sinulle yleensä jää aikaa kerätä ideoita ja pohtia sitä, mistä näkökulmasta seuraavaa blogipäivitystäsi [...]
Nykyään melkein jokaisella 18-64-vuotiaalla on sähköpostiosoite, joten mikäpä olisikaan taloudellisempaa ja ympäristöystävällisempää, kuin lähestyä asiakkaita sähköpostilla.
Osoitteenkeruutalkoot
Ensimmäisenä tarvitset asiakkailtasi tietoja osoitelistaa varten. Hyviä osoitteenkeruumenetelmiä on:
Laskeutumissivut (mm. lomakkeet)
Rekisteröityminen
Tapahtumat (messut, kampanjat, kilpailut ym.) sekä tapaamiset
Vapaaehtoisesti täytettävät ”vieraskirjat”
Asiakaspalvelu, puhelut ja sähköpostit
Jos päätät kerätä tietoja Internetin kautta lomakkeella, sijoita lomakkeelle pohjatietoja lähettämiesi sähköpostitiedotteiden sisällöstä ja julkaisuajankohdista (millaisia posteja lähetät ja [...]
Onko blogisi lukijakunta jumahtanut tiettyyn lukijamäärään? Entäpä onko oma innostuksesi bloggaajana päässyt laantumaan? Tässä muutama vinkki miten voit saada uutta puhtia yritysblogiisi.
Kokeile uutta ulkoasua
Piristä blogisi ilmettä ja siinä samalla itseäsikin kokeilemalla uutta ulkoasua blogissasi. Tämän voit tehdä helposti esimerkiksi lisäämällä tai poistamalla sivupalkkeja. Sivupalkkiin voit lisätä esimerkiksi bloggaajan esittelyn, aiheeseen liittyviä kuvia, videoklippejä tai linkkejä. [...]
Olen Powermarkkinoinnissa työskentelevä myynnin ilosanoman puolestapuhuja ja inbound-markkinoinnin sertifioitu ammattilainen. Omaan myyntikokemusta laidasta laitaan niin buukkauksesta B2B ratkaisumyyntiin sekä halun olla kehittämässä inbound-myyntiä B2B-puolelle.
Kuinka inbound-markkinointi tukee b-to-b-myyntiä ja myynnin tehostamista?
On aikaa vievää, kallista ja työlästä tehdä myynnille ainaisia soittolistoja halutuista asiakkaista. Eikö olisi mukavampi kontaktoida asiakkaita, jotka ovat jo osoittaneet kiinnostuksen asiantuntijuuteenne ja sitä kautta [...]
Eräänä kauniina syyspäivänä minulle esitettiin hankala kysymys; Mitä tapahtuu jos blogin ylläpito lopetetaan?
Pystyin heittämään hypoteeseja ja arvauksia perustuen omiin kokemuksiini ja muualla huomattuihin tuloksiin, mutten suoranaista faktaa. Eli mikä on muutos, jos suhteellisen aktiivinen blogi lopetetaan. Tuottaako blogi enää liidejä? Houkuttaako blogi vielä kävijöitä hakukoneista? Kommentoiko kukaan enää? Mitä blogille tapahtuu ylipäätänsä?
Sitten päätimme testata asiaa. [...]
Muutamien kuukausien aktiivisen internetmarkkinoinnin, hakukoneoptimoinnin, sisällöntuotannon ja kotisivujen kehittämisen jälkeen kotisivusi tuottaa todennäköisesti hyvän määrän myyntiliidejä. Kävijän liidiksi saaminen on kuitenkin vielä se helpompi puoli, kun taas liidistä kaupan saaminen usein vaatii asiantuntemusta.
Avainsanoina saadakseen liideistä ostavia asiakkaita on olla aktiivinen, muttei kuitenkaan tyrkyttävä. Se mitä sanot ja mitä teet missäkin vaiheessa on erittäin tärkeää.
Tässä muutamia [...]
Yrityksesi on saanut kokonaan uudet kotisivut ja nyt aiotte lähteä hakemaan lisää myyntiä kotisivujen kautta. Miten homma tapahtuu?
Aloitatte internetmarkkinoinnin
Olette aloittaneet internetmarkkinoinnin. Olette kirjoittaneet jo kymmenittäin hyviä blogi-tekstejä asiakastasi kiinnostavista aiheista. Kotisivunne on hakukoneoptimoitu löytymään Googlesta liiketoimintakriittisillä hakusanoilla ja kotisivunne poistavat asiakkaiden ostamisen esteitä yksi kerrallaan. Sivustollenne on pystytetty lomakkeiden taakse hyvää sisältöä ja koko sivustonne [...]
Mikseivät lehtimainokset toimi? Miksei kotisivuni tuota mitään? Tämänkaltaisia kysymyksiä kuulee yhä enenevissä määrin yrittäjiltä kaikista kokoluokista. Kylmäpuhelujen soittajat saavat kuultavakseen valintaääntä ja tuhansien eurojen lehtimainokset eivät saa puhelinta pirisemään ei sitten millään. Edes yrityksen hienot käyntikorttikotisivut eivät saa kassaa laulamaan.
Jos edellä mainitut ongelmat kuulostavat edes jotenkin tutuilta, kannattaa ehkä miettiä internetmarkkinoinnin aloittamista. Internetmarkkinoinnilla saat paremman [...]
Internetmarkkinointi vaatii monenlaista osaajaa ja monen eri aihealueen hallintaa. Pienemmässä mittakaavassa internetmarkkinointia hoitaa monesti yksi yksilö, mutta vähänkin isommassa yrityksessä kannattavampaa on luoda internetmarkkinointia hoitamaan oma tiimi, muun markkinoinnin rinnalle. Tietenkin ulkoistamalla osan asiantuntijoille, on pienen yrityksen mahdollista saada myös tiimi internetmarkkinointiansa hoitamaan. On internetmarkkinointi sitten ulkoistettu tai talon sisäisesti hoidettu, menestyneeseen internetmarkkinoinnin tekemiseen tarvitaan [...]