Ohjelmistojen kehittäjät ovat tienneet sen ajat sitten jo. Ilman ilmaista Freeware-versiota ohjelman maksullisen version myynti on vaikeaa ellei jopa mahdotonta. Kaikesta täytyisi saada ensin jonkinlainen ilmainen mallikappale tai ainakin päästä testaamaan.
Automyyjätkin tietävät, että mikäli he saavat sinut koeajamaan sotaratsunsa, kaupan todennäköisyys kaksinkertaistuu tai ainakin kasvaa huomattavasti.
Teho ei piile vain tuon testimahdollisuuden antamisessa, vaan suurin [...]
Tämä teksti on eräänlainen vastaus Jussin kirjoittamaan ja minua inspiroineeseen tekstiin, joka löytyy täältä. Hän oli kohdannut kaupassa asioidessaan rahastajan tilalla aidon ihmisen, normaalin rahastuskoneen sijaan.
Viime viikolla sain melkein samanlaisen vastaanoton paikallisessa S-ryhmän marketissa. Kaksi kassaa, joissa molemmissa oli suurin piirtein yhtä pitkät jonot. Jonotin siinä sitten keskellä tavallaan molempiin jonoihin yhtä aikaa. Lopulta toinen [...]
Sosiaalinen media, facebook, blogit, twitter, youtube, linkedin ja mitä vielä. Näiden kaikkien yhteinen ominainen piirre ja tarkoitus on mahdollistaa aito (avoin) keskustelu ja suhde ostajan ja myyjän välille. Miten sitten sosiaalisessa mediassa tulisi yrityksen toimia? Tulisiko blogiin tulevia kommentteja esimerkiksi valvoa tai pitäisikö blogien noudattaa tiettyä brändi/imago –höpinää? Vaikeita kysymyksiä, joita vielä entisestään vaikeuttaa, etteivät [...]
Tämä teksti on jatkoa viime viikolla kirjoitettuun.
Konversio tarkoittaa sivustollasi sitä prosenttia kävijöistä jotka tekevät haluamasi toimenpiteen, toisin sanoen muuttuvat liidiksi tai asiakkaiksi.
Pääasia nettisivujen konversion ja sieltä saatujen liidien lukumäärän lisäämisessä on jatkuvasti parantaa sivuston konversio-työkaluja eli yleisesti laskeutumissivuja.
Helpoin keino on toteuttaa laskeutumissivuista niin sanottu A/B-testaus. Samasta sivusta luodaan kaksi eri versioita ja analytiikkaa katsomalla seuraamme, [...]
Kuvitellusti olet saanut uudet myyvät nettisivut itsellesi. Olette ottaneet huomioon sosiaalisen median, hakukoneystävällisyyden ja lisäksi olette pystyttäneet aktiivisen blogin. Me molemmat tiedämme, ettei pelkillä kävijöillä ole meille mitään merkitystä, jos he eivät tuo firmaan rahaa. Siksi myyvien nettisivujen yksi tärkein tehtävä onkin saada kävijöille niin sanotusti ”nimi päälle”.
Yleisesti tämä on toteutettu laskeutumissivuilla. Laskeutumissivuilla on monesti [...]
Uuden sivuprojektin yhteydessä tulisi luoda myös säännöllinen ohjelma sivustosi sisällön lisäämiseen, koska mitä enemmän sivustollasi on sisältöä, sitä enemmän saat sivuillesi kävijöitä. Hoitaessasi sivustosi konversion kuntoon saat näistä kävijöistä ennen pitkään asiakkaita.
Sisältörikas sivusto on parempi kuin suppea 3 sivun kokonaisuus, koska 20 sivua ”osuu” taatusti paremmin Googlen hakutuloksiin kuin 10 sivua ja 50 sivua osuu [...]
Yksi suurimmista ongelmista nettisivujen kanssa on niiden monimutkaisuus. Sivut ovat ahdettu täyteen, eikä sieltä löydä edes yhteystietoja. Muutamilla yksinkertaisilla asioilla voi parantaa sivuston käyttömukavuutta selvästi ja tätä kautta saada aikaan myyntiä.
Navigoinnin pitäisi olla selkeä ja helppokäyttöinen. Navigoinnin ei myöskään saisi muuttaa muotoaan tai paikkaansa sivuja käytettäessä.
Yhteystiedot pitäisi olla koko ajan näkyvissä. Sivut eivät aja tarkoitustaan [...]
Luin nimimerkki E.J:n kirjoituksen HopLop häpeäpaalussa. E.J kirjoittaa blogia, joka kertoo hänen kunnianhimoisesta matkastaan kohti miljoonan euron sijoitusvarallisuutta. Jos sijoittaminen kiinnostaa käy lukaisemassa miljonääriksi alle kolmekymppisenä.
Tämänkertainen E.J:n kirjoitus herätti kuitenkin minussa kysymyksiä ja tunteita. Allekirjoitan täysin E.J:n mietteet yrittämisestä ja siihen suhtautumisesta. Kyse on HopLop nimisen firman saneerauksesta ja siitä kuinka talouslehdet Kauppalehti ja Taloussanomat [...]