Blogi palaa kesätauolta pikkuhiljaa kuin karhu uniltansa. Vaikka helteet jatkuvat, niin yritetään silti päästä kovasti takaisin ruotuun ja julkaisemaan tekstiä samassa aikataulussa kuin ennemminkin.
Tähän asti blogissa on menty pitkälti markkinointilinjalla, mutta nyt tarkoituksenani on jatkaa ja laajentaa perspektiiviä myös hieman markkinoinnin ulkopuolelle ja katsotaan mihin sillä päästään.
Tein myös hieman puolivuotis-suunnitelmaa ja tarkoituksena olisikin:
julkaista aiemmin tehty [...]
Kesäaurinko paistaa ja pienet aallot syöksyvät rantaa päin. Nyt on oikea aika lähteä narraamaan isoja kaloja järvelle. Tässä muutama minun vinkkini homman hoitamiseen.
Tiedä minkälaisen saaliin haluat
20-senttinen syvänne karikkovaappu on erittäin kova peli uisteltaessa haukea, mutta aivan hyödytön haettaessa pientä ruoka-ahventa.
Parantaaksesi tulostasi sinun täytyy tietää saaliistasi mm:
yleinen ravinto
elintavat
mitä mieltä se mahtaa olla vieheestäsi tai sopiiko se [...]
Ostajat kulkevat laumoissa ja ostavat tuotteita, mitä muutkin ostavat. Valtaosa ihmisistä tulee esimerkiksi toimeen ilman isoja maastureita. Kuitenkin katumaastureita myydään valtavia määriä. Maasturit ovatkin alkaneet lisääntyä katukuvassa vasta muutamia vuosia sitten, johtuen muodista ja trendeistä – ei tarpeesta.
Siksipä vanha yritys tuntuu paljon turvallisemmalta yhteistyökumppanilta kuin juuri ovensa avannut kioski, [...]
Huoh. Taas se tapahtui. Asiakkaallemme pitäisi saada uusia asiakkaita. Paljon uusia asiakkaita. Mielellään he saisivat tulla jo ehkä ennen viikonloppua, mutta viimeistään parin viikon päästä. Ja tämä homma pitäisi toteuttaa mahdollisimman edullisesti. Ehkä jopa muutamalla satasella.
Vaikka toisena ammattina onkin taikuri, en minäkään pysty ihmeitä tekemään. Sitä paitsi meillä PowerMarkkinoinnissa on kampanja-sana jäädytetty, koska markkinoinnilla ei [...]
Vietin viimeisimmällä Espanjan reissulla päivän Marokossa. Pääsin siellä käymään myös erittäin hienossa matto-tehtaassa jossa myytiin käsintehtyjä marokkolaisia mattoja. Lähdettiin sitten paremman puoliskoni kanssa hieromaan kauppaa eräästä tietystä matosta.
Marokkolainen myyjä ilmoitti hinnan olevan 350 euroa jos ostan heti käteisellä. Vakuutteli että tulleja ja veroja ei mene, koska se on taidetta. Tämä asia varmistettiin myös oppaaltamme.
No mehän [...]
Terveiset Marbellan auringosta! Kuten osa teistä lukijoista on huomannut, blogissa on vallinnut radiohiljaisuus hyvinkin itsekkäistä syistä. Olen ollut lomailemassa ja lataamassa akkuja kiireisen kevään jäljiltä. Nyt on kuitenkin aika palata ruotuun ja blogi jatkaa elämäänsä entiseen tahtiin. Ainakin melkein.
Melkein siksi, että olen osittain itse unohtanut omat opetukseni. Sain palautetta että blogissa jaetut asiat, ideat ja [...]
Puhun paljon ns. inbound-markkinoinnin puolesta. Silti mielestäni ei kannata unohtaa perinteisiä offline (outbound-markkinoinnin) keinoja. Perinteisistä markkinointikeinoistakin on mahdollista saada hyvää tulosta, jos niitä jatkuvasti mitataan, testataan ja jalostetaan tulosten pohjalta.
B2B kentässä keskinkertaisen tuloksen muuttamisen erittäin hyväksi tulokseksi vaati että tiedät, tunnet ja ajattelet viestisi vastaanottajaa ja tulevaa asiakastasi. Siksi suosinkin inbound-markkinoinnin lisäksi helposti kohdennettavia ja [...]
Tuotetta tulisi aina markkinoida ja myydä hyödyillä. Kaikki markkinoijat ja myyntitykit tietävät tämän. Silti tämä tieto ei läheskään aina muutu toiminnaksi, mutta onneksi silti joskus.
Neuvottelin viime vuonna sijoitusasuntolainaa Nordeasta. En voi väittää että vastapuolella oleva miellyttävä naisvirkailija olisi mitenkään erikoisen hyvä myyjä ollut, mutta ainakin yhden asian hän oivalsi. Hän myi minulle turvallisuutta korko-katon sijaan.
Korko-katto [...]
Oli ilo herätä ja katsoa maanantaiaamulla kunnon näytös Suomen pelistä Ruotsia vastaan. Peli oli aivan toista kuin Suomen peli esimerkiksi Saksaa vastaan. Mutta miten jääkiekon voisi liittää bisnekseen?
Jääkiekossa monesti peli takkuaa tilanteen ollessa tasan tai muuten tasaväkinen. Esimerkiksi juuri Suomi-Saksa -ottelussa ensimmäisen maalin Suomi sai tehtyä noin viiden minuutin kohdalla. Ensimmäinen erä oli muuten maaliton [...]
Uusi kilpailu, jossa kilpaillaan mikä on Suomen paras myyntiorganisaatio 2010, on käynnistymässä.
Kilpailun keskeisin tavoite on auttaa kehittämään ja edistämään suomalaisten yritysten myynnin ja myynnin johtamisen kulttuuria tuomalla työhön lisää välineitä ja menetelmiä. Siksi keskeinen osa arviointikriteeristöä ovat erilaiset tunnusluvut, jotka auttavat ennakoimaan tulevaa ja ohjaamaan liiketoimintaa, eivätkä keskity historiatietoon perustuvien itsestäänselvyyksien vertailuun.
Kilpailu on tarkoitettu B2B yrityksille [...]