Kirjoittajan arkistot: Jani Hovila

Juoruakka

Muistatteko vanhan ja lapsena paljon leikityn leikin nimeltä juoruakka. Juoruakassa x-määrä henkilöitä asetetaan piiriin ja ensimmäinen kuiskaa lauseen. Lausetta kuiskitaan pitkin ympyrää, kunnes viimeinenkin on piirissä sen kuullut. Tällöin yleensä lause on muuttunut huomattavasti ja kaikilla on hauskaa.

Sama ilmiö toistuu myös markkinointihommissa, niin kyselyissä kuin tutkimuksissakin. Ainut ero on vain että kenellään ei ole hauskaa, [...]

Kesä loppuu, helteet jatkuvat

Blogi palaa kesätauolta pikkuhiljaa kuin karhu uniltansa. Vaikka helteet jatkuvat, niin yritetään silti päästä kovasti takaisin ruotuun ja julkaisemaan tekstiä samassa aikataulussa kuin ennemminkin.
Tähän asti blogissa on menty pitkälti markkinointilinjalla, mutta nyt tarkoituksenani on jatkaa ja laajentaa perspektiiviä myös hieman markkinoinnin ulkopuolelle ja katsotaan mihin sillä päästään.
Tein myös hieman puolivuotis-suunnitelmaa ja tarkoituksena olisikin:

julkaista aiemmin tehty [...]

Parhaat kalastusvinkit top5

Kesäaurinko paistaa ja pienet aallot syöksyvät rantaa päin. Nyt on oikea aika lähteä narraamaan isoja kaloja järvelle. Tässä muutama minun vinkkini homman hoitamiseen.
Tiedä minkälaisen saaliin haluat
20-senttinen syvänne karikkovaappu on erittäin kova peli uisteltaessa haukea, mutta aivan hyödytön haettaessa pientä ruoka-ahventa.
Parantaaksesi tulostasi sinun täytyy tietää saaliistasi mm:

yleinen ravinto
elintavat
mitä mieltä se mahtaa olla vieheestäsi tai sopiiko se [...]

Yritysmaailman laumaeläin – ostajat

Ostajat kulkevat laumoissa ja ostavat tuotteita, mitä muutkin ostavat. Valtaosa ihmisistä tulee esimerkiksi toimeen ilman isoja maastureita. Kuitenkin katumaastureita myydään valtavia määriä. Maasturit ovatkin alkaneet lisääntyä katukuvassa vasta muutamia vuosia sitten, johtuen muodista ja trendeistä – ei tarpeesta.
Siksipä vanha yritys tuntuu paljon turvallisemmalta yhteistyökumppanilta kuin juuri ovensa avannut kioski, [...]

Kännykän, kenkien vai kellojen korjausta?

Terveisiä suurten pinttien ja jalkapallojen Lontoosta!
Tänään kävellessäni kohti Bankin Underground-asemaa huomasin merkillisen liikkeen. Liike tarjosi kännykän, kenkien ja kellojen korjausta, avainten kaivertamista, ruokaa, juomaa ja oikeastaan lähes kaikkea.

Hetken jo harkitsin autonavainteni sinne viemistä, kun kerran mainoskin lupasi uudet avaimet odottaessa. Lisäksi kellonikin pitäisi ehkä huoltaa ja nälkäkin alkoi kurnia. Aloin kuitenkin ovella epäröimään. Miksiköhän?
Ensimmäisiä mieleeni [...]

Pahin kilpailijasi

Kuka on yrityksesi pahin kilpailija? Lähes kaikilla yrityksillä pahin kilpailija on ”teemme sen itse”. Nämä ”teemme sen itse”-ihmiset eivät ymmärrä asiantuntijan mukanaan tuomaa hyötyä. He haluavat käyttää ehkä jopa satoja tunteja opetellakseen tekemään jonkin asian josta asiantuntija olisi veloittanut korkeintaan tonnin tai pari.
Suurin haitta näille ”teemme sen itse”-ihmisille tulee siitä, että kaikki muuhun käytetty aika [...]

Ostoikkunaan osuminen

Huoh. Taas se tapahtui. Asiakkaallemme pitäisi saada uusia asiakkaita. Paljon uusia asiakkaita. Mielellään he saisivat tulla jo ehkä ennen viikonloppua, mutta viimeistään parin viikon päästä. Ja tämä homma pitäisi toteuttaa mahdollisimman edullisesti. Ehkä jopa muutamalla satasella.
Vaikka toisena ammattina onkin taikuri, en minäkään pysty ihmeitä tekemään. Sitä paitsi meillä PowerMarkkinoinnissa on kampanja-sana jäädytetty, koska markkinoinnilla ei [...]

Ilmaa Marokon hinnoissa

Vietin viimeisimmällä Espanjan reissulla päivän Marokossa. Pääsin siellä käymään myös erittäin hienossa matto-tehtaassa jossa myytiin käsintehtyjä marokkolaisia mattoja. Lähdettiin sitten paremman puoliskoni kanssa hieromaan kauppaa eräästä tietystä matosta.
Marokkolainen myyjä ilmoitti hinnan olevan 350 euroa jos ostan heti käteisellä. Vakuutteli että tulleja ja veroja ei mene, koska se on taidetta. Tämä asia varmistettiin myös oppaaltamme.
No mehän [...]

8 kannattavuusvinkkiä yrittäjälle

Kirjoitin yritys hyvä kymmenen blogiin kommentin, jossa annoin kolme vinkkiä yrittäjille ja uhosin että näistä nyt syntyisi vaikka oma blogi-postaus. Suuren miehisen uhon seurauksena tässä tämä sitten on.

Ota tilitoimisto. Se maksaa, mutta on varmasti rahan arvoinen. Sinne voi aina soittaa ongelmatapauksissa ja sieltä saa neuvon. Joten jos kirjanpito ei kuulu bisnekseesi, niin jätä se ammattilaisille.

Älä [...]

Tiedonjano eri ostoprosessin vaiheissa

Kirjoitin viime viikolla asiakkaiden ostokäyttäytymisestä ja siitä kuinka meidän täytyy pystyä antamaan tyydyttävää informaatiota eri ostovaiheissa oleville asiakkaille. Tässä vielä muistutuksena minkälaista tietoa he yleensä ovat vailla:

alkuvaiheessa heillä on ongelma, johon tarvitsevat ratkaisun
ratkaisun löydyttyä, he miettivät kuka ongelman korjaisi
ja sen päätettyä etsivät spesifimpää tietoa juuri valitsemaltaan toimittajalta (tai useammalta)

Ja taas muistutan että huomaattehan, asiakas tarvitsee [...]